HELP
Ajankohtaista
Ajankohtaista
HELP viettää kesää kauniissa Helsingissä. Elokuussa nähdään
Tulevia tapahtumia
Abun synttärit
HELPin tavoitteitaHYYn talous tasapainoonVuoden 2010 kehysbudjetissa on laskennallisesti 800 000 euron budjettivaje. HYYn toimintatalouden kiinteät pysyvät menot ovat muutaman viime vuoden aikana paisuneet noin miljoonalla eurolla, kun tulopuoli on vastaavana aikana pysynyt muuttumattomana. Tilanteen korjaaminen vaatii pitkäjänteisesti harkittuja säästötoimenpiteitä, jottei muutaman vuoden sisään jouduta tekemään äkillisiä ja harkitsemattomia satojen tuhansien euron pikasäästöjä. Jäsenmaksulle vastinettaUuden yliopistolain myötä ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys kirjattiin toistaiseksi lakiin. Tämä asettaa HELPin mielestä erityisen suuren velvollisuuden kaikille ylioppilaskunnille antaa pakolliselle jäsenmaksulle oikeasti vastinetta. Jäsenyyden tuomien etujen kuuluisi olla niin houkuttelevia, että rivijäsen kuuluisi HYYhyn niiden perusteella myös silloin kun se ei olisi pakollista. Parempaa tiedotustaHELP on huolissaan HYYn nykyisestä kielteisestä imagosta, joka johtuu pitkälti kehnosta tiedotuksesta suhteessa sekä järjestöihin että myös jäsenistöön. HYYn nettisivuilta ei löydy vieläkään juuri mitään tietoa vastikään rakennetusta kolmannesta ylioppilastalosta, Domus Gaudiumista. Ylipäätään kyseiset sivut ovat kauttaaltaan rakenteellisesti vanhanaikaiset eikä niitä päivitetä riittävästi. Järjestöjä ei ole otettu tarpeeksi mukaan HYYn viime aikoina tekemiin mittaviin kehitysprosesseihin. Edustajistoryhmiä pyydetään myös usein erittäin lyhyellä aikataululla rekrytoimaan väkeä milloin mihinkin työryhmään. |